maanantai 9. heinäkuuta 2012

Kuin ensimmäistä päivää



Tässä vielä ekan päivän tunnelmia :) Plus ensi esittelyssä kaksi muuta suomalaista: Jenni ja Suvi. Hekin varmasti sanovat sanasen blogiin reissusta :)))

Eilen koulutuksen jälkeen vietettiin iltaa Sofian yö-elämässä tässä lähiöalueella. Stadiumilla, keskustassa oli Guns N' Rosesin keikka ja kuultiin mm. Better. Sitten ku lähdettiin kotii oli keikan vikabiisi soi, joka sopi meillekin ihan hyvi; Paradise City

I want you please take me home..

Koulutus on ollu todella informatiivinen, ja paljon luentojen yhteydessä on pieniä tehtäviä, jotka tekee tunneista jouhevia. Eilen iltaohjelmassa sai päättää halusko tehdä ryhmässä laulun, tanssin, tarinan vai näytelmän EVS ohjelmasta ja siitä mitä tuleva kuukausi tulee olemaan. Naurettiin ihan kippurassa tuotoksille, ja oli hieno huomata, että jo ekana päivänä, osataan toimia ryhmässä eikä enää jännitä esimerkiksi puhua englantia.

Oltiin siis eilen semmosessa pubissa, joka oli vähän niinku kiska, jonka ympärillä oli puutarha tuoleja ja niitten ympärillä istuttiin ja oltiin. Se oli niinku keskellä puistotietä. Siellä oli semmonen ufomainen katos, screeni josta tuli gunnareiden konserttitaltiointi ja sen edessä jamppa soittamassa akustisella covereita. Tuli kaikkia ihania kappaleita <3

Oli siisti huomata, että musiikki todella rikkoo kielirajat. Kun ers Latvilainen pariskunta pyyri laulajalta Beatlesin Hey Junea, niin kohta koko meidän pöytä oli hyräilemässä kappaletta. Tämmöistä täällä. Liitän vielä pari videoata tunnelmista :)

Linkki

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Tutustumisleikkejä

Ensimmäiset treenitunnit on menny ja nyt osataan ainaki muutaman nimi. Ihan kivaa on. Tosi kuuma, mutta jees. Tää meidän reenialue on tosi kiva, aukee paikka. fudis kenttä ja kaikki. pitäis päästä tota ostaa suihkugeeli ja shampoo jossakin vaihees jostakin. Nyt on semmonen tunti vapaata ku kirjoitan. tiedä sitten viittiskönyt lähtee jonnekin hortoilemaan.

lauantai 7. heinäkuuta 2012

Ylös alas, ylös alas

Nyt vihdoinkin ollaan perillä. 11 tunnin piinan jälkeen ollaan Sofiassa hotellissa yöpuulle menossa. Muutama lukki tuli liiskattua hotellihuoneesta, mutta katto on sentään pään päällä ja sänky alla.
Matka meni hyvin. Hienoo huomata, että tullaan ihan hyvin toimeen, vaikka tosiaan tutustuttiin joku 10 h sitten.
Oli hauskaa, meidät haettiin lentokentältä, niin sillä samalla koneella tuli joku Bulgarilainen naisten lentopallo joukkua, niin siellä odotti kunnon tv-kamerat. heti piti pilailla ja heiluttaa suomenlippua kahta kauheammin. Näin meillä.

Samalla kyydillä haettiin Unkarilainen Thomas, niin oltiin ihan hiljaa autos ja puhuttiin keskenämme suomee, niin autoradiossa alko soimaa McHammerin Can't touch this ja sit jää murtu

Huomenna koulututaan. Koetan saada tänne pientä videosaalista, ku joudan. Nyt nukkuu. Kauniita unia.

perjantai 6. heinäkuuta 2012

Lähdön paikka

Nyt sitä mennään! Lähdetään just kävelee bussipysäkille jonka päätepyseäkki on Hki-Vantaan lentokenttä. :)

Seuraava päivitys on ilmeisesti jo ihan uudessa miljöössä, kuin kotikoneella!

Niin jännittävää

Oon ihan paiseessa. Vielä haluun tänää uimaan Suomen vesistöön, mutta ensin pitäisi hoitaa pakkaaminen. Ylös on kirjoitettu mitä tarttee. Olisipa, ne samalla työllä menneet laukkuunkin..

Mutta mikä laukku?
Jarno tuo tänää tänne töistään päästyään omansa näytille, ja lupasi myydä sen hyvään hintaan. Käyhän tuo.
Sitten voin pakata.
Täytyy vielä tänään myös paniikkipyykätä, tutkia noitten nesteiden millilitra määrät mitkä otan koneeseen, ja juuri tuossa Taneli huuteli, että kone pitäisi saada forkkaus valmiuteen.

Lähden hoitaa hommia.

tiistai 3. heinäkuuta 2012

Joko huilataan?

Nyt on lähes kaikki viimeksi murehditut asiat kasassa, ja loput onkin Tanelin tulostus vastuulla. Oon jotenkin ihan poikki, kun työkiireitä, ja kaikkia pitää nähdä ennen lähteö. Meilläkin pyörii populaa rutkasti. Oikeasti haluisin vain muutaman päivän hiljaisuutta ja rauhaa... Eli ei sitä uutta kouluakaan ole hirveästi aikaa juhlia.

Voee. Tajusin äsken, että mulla on ollu se A-hepatiitti rokote siististi pöydällä koko päivän ja oon unohtanu pistää sen jääkaappiin.. Miksi se pitää noukkia apteekista? Miksei niillä ole sitä?
Lähtiköhän multa äsken just 35 euroo taivaantuuliin??

Huomenna sitten viimenen työpäivä. Oon jonkin verran suunnitellu sen päänmenoksi asioita. Tulee varmaan ihan kivaa.
***

Meen hetkeksi takas nukkuun. Silmät menee ristiin.

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Minä luon tulevaisuuden, jos annat mahdollisuuden

Pääsin kuvataiteen koulutusohjelmaan TAMKiin. En osaa vieläkään sitä oikein tajuta. Lyötiin vetoa siitä, poikaystäväni Tanelin kanssa 20 euroa kuinka käy, no mä hävisin ja voitin, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Matkaan ei ole enää kauaa.

Passi on löydetty, sain kaverilta lainaksi/lahjaksi digikameran ja A-hepatiitti -rokote aika on tiistaina. Sitten vielä tietokoneen formaus ja pakkaus, niin let's mennään!