tiistai 26. kesäkuuta 2012

Alkuvalmisteluja

Sain tuolta Kalevan Nuorten Liitosta juuri puhelun, että olisiko mahdollista, blogia alkaa perustamaan Bulgarian matkasta. Toki toki. Heti siinä herättyäni päätin sitten aloittaa. Kirjoitusasusta ja kirjoitusvirheistä on sitten turha naputtaa. Minuu ne ei kiinnosta -- eli ei siis teitäkään. *jedivoimia*

Jos rehellisiä ollaan, käsityskynnykseni matkaan lähtemisestä on edelleen prosessissa. Ei tässä ole oikein kerenytkään sitä ajattelemaan, kun päivät on menny töissä. Sen verran olen kyllä valmistautunu reissuun, että oon ollu murehtimatta. Sen lisäksi on varaa lähtee reissaamaan, ensiksi ylioppimis rahoja on vielä jonnin verran ja sitten kesätyöpalkkakin tulee iha näillä näppäimillä.

Asioille joille pitäis uhrata matkan suhteen edes pienikin ajatus on:
- kännykän playlistin vaihto
- kuulokenappien osto
- webbikamera tai mikki (lähden nyt turhimmista :D)
- kelan sairaalakortti hommata
- lippuset tulostaa, aikataulu tulostaa, muut tärkeät muistamis asiat vielä tsekata läpi s-postista
- ... ilmeisesti pitäisi myös rahaa vaihtaa? Siitäkin olen vähän pöllönä kuinka paljon
- kyriiliset kirjamet! Muistan vielä huhtikuussa, että olin niistä polleena, kui tärkeitä ne on, ja tässä muutaman kuukauden opiskelusaldo: ei mittää
(Bulgsussa siis kirjoitetaan niillä niin)

Mulla on tässä vielä semmonen ongelma nimeltä kannettava, kone nimittäin leikkaa kiinni eli syö itse itseään viruksen takia. Formatointi olisi paras lääke, mutta mistä ulkoinen kovalevy koneella sisältäville asioille siksi hetkeksi?
Minuu vähän ärsyttää, että lähtö on tosiaan jo semi-lähellä, eikä tane ole voinut tehdä asian eteen enää mitää, ei sen jälkeen kun kertoi tietokoneeni diagnoosin.
Ei sitä tuu sitten kauheesti kirjotettua rikkinäisellä koneella : <
***

Voi jukran pujut! Nyt ku tajusin, että lähtö on lähellä, ja alan pyörittämään näitä tärkeitä ja vähemmän tärkeitä asioita, alkaa pikkasen jännittämään.

No nyt tänään vielä töihin ja siellä on omat asiansa mietintä myssyn alla.

P.s. Anteeksi Raine, että kopioin blogisi nimen.